Blogi

11/09/2020

Onnistuuko jatkuva oppiminen ja kehitys ikävuosien karttuessa?

Heinäkuussa lomani aikana ehdin seurata tarkemmin 12-vuotiaan poikani menoa. Sen ikäisellä saattaa olla jo ne omat tietyt mielenkiinnon kohteet. Poikani rakastaa rullalautailua, wake surffaamista ja wakeboardaamista. Suurin osa hänen kesästään kului eri skeittipuistoissa uusia temppuja harjoitellessa, jotta hän voisi kokeilla niitä myös vedessä. Hänen mielenkiintonsa lajeja kohtaan on aivan käsin kosketeltavissa. Kiehtovaa on se, että sosiaalisen median osuus on noussut nuorten keskuudessa miltei yhtä olennaiseksi kuin harrastettavat urheilulajit. Harrastajilla on omat profiilit, ja temppujen kuvaaminen ja jakaminen muille on lähes yhtä tärkeää kuin itse temppujen oppiminen. Yhteishengen ja toisten tsemppaamisen myötä verkostotkin kasvavat.

Teknologia on saumaton osa monen nuoren elämää. 45-vuotiaana koen, etten ole enää ensimmäisten joukossa tietoinen uusimmista trendeistä. On kysyttävä itseltäni: Sahaanko omaa oksaani, jos en jaa hauskoja videoita omista mielenkiinnon kohteistani? Tulisiko minunkin kehittää moisia taitoja?

Kysymyksiin on vaikea vastata. Ennen kun yritän, tulisi ehkä pohtia sitä, miksi nuoret haluavat uusien temppujen oppimisen lisäksi jakaa temppuiloa muille. Useimmiten lapset rakastavat uuden oppimista. Se on varmasti pääsyy siihen, miksi oppimisesta haluaa kertoa eteenpäin. Videoiden luomisessa ja jakamisessa nuoret ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja muiden luomia videoita on mielenkiintoista katsella. Saman ajatusmaailman ihmiset yhdistyvät helposti ja ideat jaetaan nopeasti. Poikani mielestä temppuilu ja kuvaaminen on tietysti myös hauskaa.

Jatkuva oppiminen ja uusien trendien seuraaminen auttaa keskittämään energian omiin mielenkiinnon kohteisiin. Jos yhtälöön lisää vielä intohimon, oppimisprosessi kiihtyy. Intohimo tarttuu muihin ja nostaa yhteishenkeä.

Jokaisen yrityksen toimitusjohtaja haluaa, että työntekijät tuntevat intohimoa omaa työtään kohtaan. Intohimoa ei ehkä jaeta sosiaalisessa mediassa pyörivien videoiden kautta, mutta sitä tulisi jakaa kollegoiden kesken, ja silloin se yhdistää työporukkaa. Mikä sen parempaa kuin yhteinen päämäärä, jota tavoitellaan samalla, kun pidetään hauskaa. Sehän on menestyksen resepti. Reseptin avulla luodaan rento ja innostunut työilmapiiri.

Iän karttuessa jatkuva oppiminen tuntuu siis hieman haasteellisemmalta. Toisilta oppiminen, kuten nuoret tekevät, on kuitenkin paras tapa päästä vauhtiin. Aion jatkossa keskittyä enemmän itseni kehittämiseen, jotta olen osa sitä muutosta, jota alalle kaipaan. Kuten 12-vuotiaani totesi: Ei kukaan ole liian vanha oppimaan. Se on ajattelutavasta kiinni!

- Tommi Ekman, Logsetin toimitusjohtaja

More images
Poikani wake surffaamassa.
Paikallisessa skeittipuistossa.